Klamien jäljillä

Klamien jäljellä

Seitsemännen perinteisen sukujulkaisun artikkelit keskittyvät kertovat muun muassa, Klamien matkasta Koukinpohjasta Ruotsin ja Venäjän valtapiirissä, Klamilan osallistumisesta Krimin sotaan, useampien eri sukupolvien lapsuus- ja muita muistoja. kaksi artikkelia kertoo geenitutkimuksesta ja yksi Klamilan Hapanvellikisoista. Kirjassa on myös runsain mitoin herkuttelustamme ohjeineen. Lopussa on jälleen albumi, missä on runsaasti kirjaa varten lähetettyjä kuvia.
Kirja on julkaistu vuonna 2018 ja siinä on 168 sivua.

Täältä löytyy kirjan sisällysluettelo.

Ote kirjan tekstistä – Klamien pitkä matka alkoi Koukinpohjasta (Jyrki Haikonen)
Jos Valpuri Eerikintytär poikineen olisi 1745 jäänyt asumaan Koukinpohjaan, Klamit eivät olisi Klameja. Jos Ruotsi ja Venäjä eivät olisi sotineet Hattujen sotaa 1741-1742, Klamit tuskin olisivat Klameja. Jos taas Kymenkartanon läänin maaherra Joachim von Dittmer ei olisi vuonna 1740 antanut riikinruotsalaiselle 25-vuotiaalle maamittari Lars Boströmille käskyä Koukinpohjan talojen peltojen ja niittyjen jaosta… silläkin olisi voinut olla vaikutus Klameihin.

Klami-suvulla on pitkä, monivaiheinen historia. Kaikki alkoi Kallfjärdin Koukinpohjasta
yhdessä Koukien kanssa ja jatkui sieltä pari sataa vuotta myöhemmin Jokniemelle. Sieltä suku haarautui isojaossa 1854 kolmeen muuhun sijaintiin ”suuren” maantien varteen. Varhaisten Klamien jälkeläisiä asuu nykyisin kaikkialla Suomessa ja maailmalla.

Mikä Koukinpohja?

Nykyisin Grönvikin lahti on täysin ummessa lukuun ottamatta Sydänkylän sillan luota lähtevää
kaivinkoneella kaivettua kapeaa uomaa. Nykyihmisen on ylipäätään vaikea huomata, että keskellä Kallfjärdiä on ollut vajaan kilometrin pituinen vesialue. Asukkaille lahdella oli varmaan yhtä suuri merkitys kuin on nykyisin Klamilanlahdella satamineen. Grönvikin lahti jakoi Kallfjärdin kahtia. Sydänkyläntietä ja siltaa ei ollut; silta rakennettiin vasta niin myöhään kuin 1918.

Koukinpohjan kautta virtaava Koukinoja oli aikoinaan joki (pieni joki tai puro, ero on häilyvä), nykyisin se on pelkkä oja – niinkin maailma muuttuu. Koukinoja tekee Koukinpohjassa kartoissakin näkyvän, koukun muotoisen mutkan. Vielä 1700-luvulla puhuttiin purosta (bäck); tätä sanaa käytti myös maanmittari Lars Boström 1740. Pajan lähellä purossa oli pieni vesimylly.

Miksi Kallfjärd alun perin asutettiin ja milloin? Tarkkaa ajankohtaa on mahdoton sanoa; ilmeisesti 1300-luvulla. Uudessa kuusiosaisessa Kaakkois-Suomen historiateoksessa “Viipurin läänin historia” arvioidaan, että ruotsalaisasutus saapui Kymenlaakson rannikolle 1300-luvun alkupuolella. Todetaan myös, että ”Viipurin läänin rannikolla oli ruotsikielistä asutusta aina 1500-luvun lopulle saakka”. Tuo alue alkoi Kymijoen itäisestä suuhaarasta ja ulottui rannikkoa pitkin Säkkijärvelle. Ajan kuluessa ruotsinkieliset sulautuivat suomenkieliseen väestöön. Rannikon monet ruotsinkieliset paikannimet ovat jäänteitä tästä ajasta.

Tässä esimakua kirjan sisällöstä (klikkaamalla kuvaa se suurenee):


 

 

 

Takaisin puotiin