Klamilassa kuhisee vol. 9

Klamilassa kuhisee vol. 9

Hiihtoa ja luistelua. Unelmia. Se on talvi nyt.

Vuosi vaihtui (onneksi) ja uudet kujeet. Vuoden vaihtuessa on aina sellainen ”taika”, että tuntuu, että uusi sivu kääntyisi elämässä ja kaikki alkaa puhtaalta pöydältä. Ilmassa on jännitystä, kokonainen uusi vuosi täynnä uusia mahdollisuuksia ja uusia ideoita. Uusi vuosi, uusi minä.

Talven selkä on taitettu. Lumimyräkkä Toini jylläsi muutaman päivän ja kinosten takaa pikkuhiljaa esiin nousee pieni ja sisukas Klamila. Kuten aina. Maisema on luminen ja valkoinen. Traktorit tekevät töitä, että tiet saadaan puhtaaksi, kolat ja lumilapiot heiluvat. Se on talvi nyt. Ja voi harrastaa talvilajeja.

Seuraan aktiivisesti Klamilan latutilannetta (eli soitan siskolle Eeva-Liisalle, joka kertoo onko latuja ajettu vai ei). Odotan innolla, että Klamilan Veto saisi hyvät ladut ajettua pelloille ja pääsisin kokeilemaan, miten hiihto kulkee monen, monen vuoden tauon jälkeen. Hailikisalatu on mun tasoiselle uus-aloittelijalle liian rankka (se on minun muistikuvan mukaan pelkkää ylämäkeä), joten peukutan perinteisiä peltolatuja. Niissä on hyvä vetää pertsaa (ulkopaikkakuntalaisille: vetää pertsaa = hiihtää perinteisellä tyylillä) ilman huolta isoista mäistä. Tai sitten, jos jäätilanne sallisi niin jäällä hiihto. Se vasta on parasta. Mun lapsuusmuistoissa paras hiihtokokemus oli eräänä talvena, kun teimme hiihtoretken Häppöseen jäitä pitkin paistamaan makkaraa. Samalla reissulla pääsi hiihtämään Kajansaaren ympäri. Muistan, että aurinko paistoi, suksi kulki, suorastaan liiti, kun sivakoin menemään jäällä.. Ai että, oli ihanaa. Ja miten erilaiselta luonto näyttää talvella. Kesällä saman alueen pöristelee veneellä, nyt suksilla jäänpintaa pitkin.

Nyt en ole hiihtänyt vuosikausiin. Joko ei ole ollut aikaa, ei lunta, ei fiilistä. Ja myönnän, että on ns. ”mäkikammo”.

Mäkikammo syntyi ala-asteaikana, jolloin osallistuin aktiivisesti hiihtokisoihin. Eräässä kilpailussa sitten mäessä kompuroin ja kaaduin pöpelikköön ja perästä tullut kisaaja kaatui samassa rytäkässä ja hänen suksisauva osui terä edellä mun polveen. Se oli sitten mun (omasta mielestä J) lupaavan hiihtouran loppu. Lopputalvi kyynärsauvojen kanssa ja ikuinen mäkikammo. En tiedä kultaako aika muistot ja hiihtotaidon, mutta ilman tätä ”äksidenttiä”, olisin varmaan Kaisa Mäkäräisen tasoinen hiihtäjä. Ainakin omasta mielestä.

On mulla luistimetkin. Ostin n. 5 vuotta sitten ihan uudet kaunoluistimet ja tänä talvena taitaa olla taas aika vetäistä kaunarit jalkaan ja kokeilla.  Niitä olen muutaman kerran kokeillut, mutta leutojen talvien takia pari vuotta tästäkin kokemuksesta taas välissä. Luistelu on myös semmoinen taito, että se ei unohdu. Tosin, tässäkin asiassa vissiin aika kultaa muistot. Muistelin, että kyllä mä lapsena omasta mielestä osasin vanhan Klamilan ala-asteen jäädytetyllä tärisevällä hiekkakentällä vaikka mitä kaksois-axel–hyppyjä. Luistelemaan mentiin tosi usein, asuttiinhan koulun lähellä. Muutaman kerran tiet olivat niin jäässä, että pystyimme luistelemaan kotipihalta koululle ja takaisin. Ajattelimme tietenkin siskon kanssa, että säästämme aikaa, kun ei tarvitse vaihdella kenkiä luistimiin ja toisinpäin. No, tietenkin äiti huomasi ja piti meille saarnan asiasta, miten luistimet kuulemma tylsistyy ja kielsi koko homman. Äiti se kieltää kaiken kivan.

Eräänkin kerran, olisinko ollut n. 10 vuotias, kun olin katsonut telkkarista taitoluistelukisoja. Taitavia luistelijoita ja ihania mekkoja.  Siinä sitten päätin pukeutua sukkahousuihin ja kesämekkoon ja lähteä koulun kentälle treenaamaan. Ulkona oli about -10 astetta pakkasta. Minulla siis ajatuksena mennä koulun kentälle kokeilemaan taitoluistelua ja erilaisia temppuja, että pääsisin olympialaisiin (koska muka muka osasin). Just kun olin menossa ovesta ulos, äiti komensi takasin. Tiukasti. EI ANTANUT MENNÄ! Oli kuulemma liian vähän vaatteita päällä. Ja siis kesämekkoa ei voi käyttää talvella. Käski laittaa mekon pois ja toppahousun jalkaan. Muistaakseni kokeilin miltä mekko + toppahousu-yhdistelmä näytti. Ei, ei näyttänyt hyvältä. En sitten mennyt. Ajatelkaa. siihen loppui mun lupaavasti alkanut taitoluisteluammattilaisura.  Noh, tosiasiassa osasin tehdä piruetin ja lingerrellä ”makkaraa” eteenpäin ja taaksepäin. Taito sekin. Eikä unohdu, osasin vieläkin. Enää en vain ole niin notkea ja polvet naksuu ja natisee. Kulumaa. Ja jalat kipeytyy ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Ehkä nyt voisin joku päivä kokeilla kesämekko päällä, sukkahousut jalassa taitoluistelua? ..näääh – äiti kieltäisi edelleenkin. vaikka olen jo aikuinen.

Mutta, talvilajit ovat mahtavuutta. Ja nyt, suosittelen että jokainen kokeilee tänä talvena hiihtoa ja luistelua edes kerran. Nyt siihen on mahdollisuus. Ja äidit, teille toivon pitkää pinnaa.

Talviterkuin,

Suvi

PS. Olen kuullut huhua, että Baari Kujansuu on menossa remonttiin. Pikkulinnut lauloivat, että baari tulisi olemaan remontin takia pari viikkoa kiinni. Ajankohta on 25.1.-7.2.2021.

Kuuleman mukaan remontin kohteena on lattiat ja seinät saattavat saada väriä ja ja…kokoustilan the haitariovi poistuisi. Niin, juuri se, joka laitetaan kiinni rautalangalla,jos on kokous siellä ”kabinetissa”. Mutta, kuten eräs lähde sanoi: muutokset ovat Klamilan mittakaavassa suuria, ne on aina, jos Kujansuussa mikään muuttuu, mutta eiköhän vanha henki paikassa kuitenkin säily.

Raportoin aiheesta lisää, kun tiedän enemmän.

Tätä se uusi vuosi teettää. Kaikkea uutta.

Nyt mennään ja lujaa

 

Voittajan on helppo hymyillä

4 kommenttia artikkeliin ”Klamilassa kuhisee vol. 9

  1. Ihana kertomus. Opin paljon uutta teistä “perheestäni”. 👍🏼 😉❣️

  2. Kiitos Suvi,oikein valaiseva juttu rakkaasta kotikylästämme. Saitko Eeva-Liisalta tietoa Veto-osaston hiihtoladusta?

  3. Marja-Liisa: vielä ei ole myrskyn jälkeen..tilannetta seurataan.toivottavasti viikonlopuksi olisi latuja tehty.

Jätä kommentti