Idästä länteen

Idästä länteen

Outi Posti

Vuosia sitten, kun tempoilin ikä- ja identiteettikriisissäni yrittäen ratkaista olisiko paras asuinpaikka Helsinki vai sittenkin Klamila, kaukaa viisas pikkuveljeni tokaisi, että mitä sitä miettimään, jos päätöksen teko on niin vaikeaa, mikset asetu puoliväliin.

Silloin ajatus nauratti, mutta miten kävikään. Helsingistä täytyi ensin tehdä paluu Kymenlaaksoon keittiön, siis Klamilan kautta, ja elokuussa löysin itseni Pyhtään Siltakylästä, joka sijaitsee melko tarkalleen Klamilan ja Helsingin puolivälissä. Täällä sitä nyt asutaan ja ihmetellään.

On todella mielenkiintoista muuttaa keski-iässä toiselle paikkakunnalle. Olen aikuinen, mutta tarvitsen google mapsia jotta löydän perille paikalliseen autohuoltoon. Lapseni osaavat suunnistaa minua paremmin lähiympäristössä ja tietävät mistä mitäkin löytyy. Paikallishistorian tuntemuksessa on 20 vuoden aukko. Puhumattakaan siitä, että en tietenkään tunne ketään. Paikallista kieltä sentään osaan puhua, ainakin suurin piirtein.

Klamilassa ja Siltakylässä on eroja. Tämä on luonnollista, onhan toinen itäistä Kymenlaaksoa ja toinen läntistä. Samaa on kuitenkin yllättävän paljon. Molemmilla kylillä on oma VPK ja urheiluseura. Hyvät kalavedet löytyvät molemmista paikoista.

Mutta mikä tärkeintä, molemmat ovat pieniä taajamia, joissa on keskus. Täällä Siltakylässä keskuksen ydin on Pullis, eli pullabaari. Paikalliset ukot istuvat siellä kahvilla aamuisin tarinoimassa, sieltä saa joka päivä tuoreita leivonnaisia, ja siellä on kylän asiamiesposti. Tiedättekin Klamilasta sen vastaavan paikan, keskuksen ytimen. Pulliksellakin on terassi, tosin vain parin pöydän kokoinen. Metallikalusteet. Eikä ole samoja juomia.

Maisemat. Klamila on niin kaunis. Syksyllä varsinkin. En malta olla lainaamatta Brooksin Pirjon sanoja, eniten kaipaan syksyistä Kujanmäkeä. Muutama viikko sitten iltalenkillä huomasin että tämänkin kylän maisema on kaunis. Meren läheisyys tuntuu täälläkin ja miellyttää. Olen selvästi kotiutumassa.

Entä ne ihmiset sitten. Täällä pätee sama tuttu kaakon laki. Hintaa ei kysytä, homma tulee hoidettua ja maksetaan mitä pyydetään. Reiluja ollaan. Jotta kaiken saa hoidetuksi, täytyy tuntea jokaisen homman erikoismies ja nainen. Sitten kaikki sujuu. Asiaa auttaa oma paikallisopas sekä pääkaupunkiseudulta vuosien aikana tarttunut hölmöläisen asenne. Menee kysyvän ja hukassa olevan näköisenä paikalle, niin apua ja neuvoja saa pyytämättä.

Ja kyllä vain, täälläkin on omat hahmonsa. Kuten Klamilassakin. Kestää aikansa, että opin tunnistamaan tyypit, kuka on kuka, yhdistämään nimet ja kasvot.

Siihen asti saanen nauttia siitä, että kun astun Pulliksen ovesta sisään, puheen sorina katkeaa ja tuntuu että kaikki tuijottavat. Oudon tuttu tunne. Muukalainen on tullut kylään.

 

Siltakylässä lokakuussa 2015 kirjoitti Johanin Juhon Sirkun Pentin Outi

Jätä kommentti