Puheenjohtaja pakinoi

Tuovi Sivonen pieni

Tuovi Sivonen 

Puheenjohtaja pakinoi
(summary in English can be found from the end of the story)

Alussa olivat Evald Klamin 1920-luvun lopulta alkaen kokoamat sukukaaviot. Vajaat kolmekymmentä vuotta myöhemmin Julius Klami päätti kutsua Veli A. Klamin HOK:n suurravintolaan Helsinkiin, ja siellä – helsinkiläisten Hehtaari-Hokkina tunteman ravintolan seinien suojassa herrat päättivät saada aikaan sukuhistorian. Tarkoitusta varten koottiin yhteen suvun historiasta kiinnostuneita jäseniä, joista yksi oli isäni. Näiden historian harrastajien kokouksessa syntyi ajatus sukuyhdistyksestä ja päätettiin julkaista kirja. Sukukirjan toimittamista varten perustettiin sukuneuvosto. Elettiin vuotta 1953. Itse olin tuolloin Virojoen yhteiskoulun kolmasluokkalainen ja täyttänyt kaksitoista vuotta. Elokuussa pidettyä ensimmäistä sukukokousta en oikein hahmota, vaan se sekoittuu muistoissa 50-luvun hapanvellijuhliin, jotka pidettiin myös Jokniemellä. Toisen sukujuhlan viisi vuotta myöhemmin muistan paremmin, sillä olin jo neiti lukiolainen liehuhelmoissani, jotka vaativat ainakin kaksi tärkättyä röyhelöalushametta pysyäkseen juhlan ajan oikeassa asennossa.

Ensimmäisen sukukirjan vaiheita seurasin läheltä, kun isän kirjoituskone lauloi pitkinä talvi-iltoina hänen kirjoittaessaan artikkeleita suvun valtiopäivämiehistä Eerik ja Johan Klamista sekä isästään Abel Klamista. Suvun menneisyydestä tuli näin osa elämääni jo paljon ennen lähtöäni opiskelemaan historiaa yliopistoon. Siinä vaiheessa kun ammattitaitoni olisi riittänyt suvun varhaisten vaiheiden tutkimiseen, oli työ jo pääasiassa tehty ja suvun tiedot Klameina ja Koukeina 1500-luvulta alkaen oli kerätty ja julkaistu sukukirjoissa.

Sukuneuvostoon tulin valituksi vuonna 1993 veljeni ehdotuksesta, kun hän päätti, että neuvoston jäsenyys oli aika siirtää minun harteilleni. Tästä alkaen olen ollut mukana sukuneuvostossa lähinnä sukukirjoissa julkaistujen artikkeleiden kirjoittajan roolissa. Toki muitakin asioita on tullut touhuttua, mutta ilmeisesti isäni kirjoituskoneen naputus 1950-luvulla on syöpynyt niin vahvasti mieleeni, että uuden sukukirjan sisältö on kaikkina näinä vuosina ollut minulle sukuyhdistyksessä toimimisen keskeinen sisältö. Viime vuoden sukukokouksessa roolini kuitenkin vaihtui. Matti-serkku päätti jättää puheenjohtajan tehtävät hoidettuaan niitä ansiokkaasti kahden viisivuotiskauden ajan. Uutena puheenjohtajana ryhdyin uuden sukuneuvoston kanssa hoitamaan sukuyhdistyksen asioita.

Maailma on muuttunut rajusti sukuyhdistyksen perustamisen ja ensimmäisen sukukirjan valmistumisen jälkeen. Koko sähköisen viestinnän kenttä pilvipalveluineen on vyörynyt ylitsemme sellaisella vauhdilla, ettemme me 1940-luvulla syntyneet enää oikein tiedä, mitä kaikkea emme tiedä ja mitä meidän pitäisi tietää ymmärtääksemme maailmaa, jossa diginatiiveiksi väitetyt lapsenlapsemme elävät.

Onneksi sukuneuvostoon on kahdessa viime kokouksessa valittu osaavia nuoria jäseniä – nuorin eli Arttu-Petteri on syntynyt vuonna 1994. Voimme luottaa siihen, että nämä tietokone kainalossa syntyneet sukuneuvokset pitävät meidät ikäihmiset ajan tasalla.

Nykyisen sukuneuvoston haasteena on vastata eri-ikäisten jäsentemme odotuksiin. Ikäihmiset, kiireiset keski-ikäiset ja nuoret ovat kyllä kokemusteni mukaan kaikki kiinnostuneita juuristaan, mutta etsivät niitä eri tavoin ja eri lähteistä. Sukutaulut, joista koko toiminta alkoi, ovat nyt siirtymässä nettiin. Tiedot suvun jäsenistä muuttuvat kaiken aikaa, ja juuri tällaisen materiaalin julkaisemiseen internet sopii mainiosti. Sukukirjan pystymme toivottavasti edelleen julkaisemaan kauniina paperikirjoina! Kirjan julkaiseminen on yleensä ollut jännitysnäytelmä, sillä taloudellisesti se ei ole kannattavaa. Tähän mennessä myyntitulot ovat jäsenmaksujen kanssa riittäneet kirjan painatuskuluihin ja sukujuhlan järjestämiseen. Toivotaan, että näin jatkuu! Me ikääntyneet lehteilemme mielellämme paperille painettua tekstiä, enkä oikein usko, etteikö perheen kirjahyllyssä pysyvästi käsillä oleva opus kiinnostaisi lapsiamme ja lapsenlapsiamme. Eräässä aamutelevision tämän vuoden kirjasyksyä kartoittavassa keskustelussa kustantajan edustaja sanoi mielestäni viisaan ajatuksen. Hänen mukaansa kirja oikeuttaa olemassaolonsa sillä, että se on hyvin tehty – hyvin kirjoitettu ja hyvin toimitettu. Toivotaan, että pystymme tähän!

Uusia suunnitelmiakin on olemassa, ja työ niiden toteuttamiseksi on alkanut. Aikaisemmin sukuneuvosto vietti valintansa jälkeisen vuoden hiljaiselossa hoitaen lähinnä muodolliset tehtävät. Nyt sukuneuvosto on kokoontunut aikaisempaa tiheämmin toteuttaakseen uusia ideoita. Toivottavasti projektimme onnistuvat, ja suvun jäsenet ottavat ne aikanaan suopeasti vastaan.

Tämän blogini piti syntyä juhannuksen jälkeen. Kesän ennätyshelteet kuivattivat kuitenkin sekä kirjoitushaluni että kykyni tuottaa tekstiä yhtä tehokkaasti, kuin puutarhani pikku porkkanat, jotka ovat tällä hetkellä parisenttisiä vauvaporkkanoita. Kun tätä kirjoitan, ulkona jyrisee elokuun ukkonen, ja kesä on hiipumassa syksyksi. Tiedotusvälineissä säätieteilijät surevat helteiden loppumista, kun hellejakson pituudessa ei päästykään uuteen ennätykseen.

Minulle syksy on kuitenkin ollut jo kauan uuden alkua merkitsevä vuodenaika. Lapsena ja nuorena iloitsin, kun lokakuinen syntymäpäivä antoi yhden lisävuoden, ja pääsin samoille ikälukemille kuin aikaisempina vuodenaikoina syntyneet luokkakaverini. Myöhemmin työssäni opettajana sain syksyisin eteeni uusia luokkia. Kolmen- neljänkymmenen hengen ryhmät ennestään tuntemattomia murrosikäisiä tai vähän vanhempia oppilaita merkitsivät aina melkoisia haasteita, jotka virittivät työtarmoni ja saivat minut unohtamaan murheen kesän loppumisesta. Eläkevuosina olen syyskuun alettua suunnannut energiani monenlaisiin asioihin, mutta pysyvä kohde ovat olleet puutarhan syystyöt. Puutarhatyöt jatkuvat tänäkin syksynä, mutta uusi haasteeni on työ sukuneuvostossa!

Iloista syksyä kaikille entisille ja uusille Klami-suvun sukuyhdistyksen jäsenille !

1950-luvun sukujuhlia

Keskellä Toimi Klami
Keskellä Toimi Klami

 

Amerikan sukulaisia mm. Helen Kilroy
Amerikan sukulaisia mm. Helen Kilroy

Yleiskuva sukujuhlista

 Terveisin,
Aapelin Oivan Tuuti

 

Summary in English:

Tuovi Sivonen

Chairman speaks

In the beginning, there were family charts compiled by Eevald Klami from the end of the 20’s. Less than thirty years later, Julius Klami decided to invite Veli A. Klami to the grand restaurant of HOK in Helsinki where these gentlemen decided to generate the family history. Family members interested in family history were gathered together for this purpose, and one of them was my father. An idea to create a family association was born in the meeting of this group, and they decided to publish a family book. The family council was founded for this purpose. It was the year of 1953 at that time, and I was a 12 year old third grader in the co-educational school of Virolahti. I don’t remember the first family reunion that well, and somehow it gets mixed in my mind with another event called “Hapanvellijuhla”, which was also held in Jokniemi. The second family reunion five years later is much more clearly in my mind, as I was already a high school student in my waving hem.

I followed the steps of the first family book from a near distance, as my father wrote articles on his typewriter during the long winter evenings about the parliament members of the family: Eerik and Johan Klami, and his father Abel Klami. This way the past of the family became a part of my life already before I went to university to study history. By the time that my professional skills would have been sufficient to investigate the early steps of the family most of the work had already been done, and the information of the family as the “Klami” and Kouki” families from the 1500s onwards was already collected and published in the family books.

I was selected to be a member of the Klami family council in 1993, on my brother’s proposal. Since then I have mainly had a role of a writer of the articles published in the family books. Of course, I have done a lot of other things as well, but apparently the sound of my father’s typewriter is so deep in my mind that the content of new family books has been the main content of my actions in the family association. However, my role changed in the last family reunion, when my cousin Matti decided to leave the chairman’s tasks after he had taken care of them for two five year periods. As the new chairman I started to take care of matters of the family association together with the new family council.

The world has changed a lot after the family association was founded, and the first family book completed. All the digital communication tools including cloud services have reached us with such speed, that people from the 1940s like me don’t really know what we know, and what we should know in order to understand the world of our “digi-native” grandchildren.

Luckily new, young and competent members have been selected into the family council in the last two family meetings – the youngest one is Arttu-Petteri, born in 1994. We can trust that these family councils born with a computer under their arm will keep us up to date.

It’s a challenge for the current family council to live up to the expectations of the members from different age groups interested in their ancestries. Family charts will be transferred to the internet. Information on family members changes all the time, and the internet is a very suitable channel to publish this kind of information. The family book can hopefully still be published as a beautiful paper book, although it’s not that economical. Until now, revenue from book sales together with the membership fees have been sufficient to cover printing costs of the book, and for arrangements of the family reunion. A paper version is especially satisfying for elderly people, but I do believe that it would be interesting to have handy in the bookshelf for our children and grandchildren as well. Let’s hope that we can keep doing it this way.

Nowadays, the family council has gathered together more frequently than earlier to implement the new existing plans. Hopefully, our projects will succeed, and the members of the family will accept them with pleasure.

This blog text was supposed to be ready already after the midsummer. However, the extremely hot weather this summer took away my willingness and capability to write, as well as to produce text efficiently. Right now, while writing this, August thunder rumbles outside, and summer is about to change to autumn. For me, this time of year has always meant the beginning of something new. When I was a child, I was glad when my birthday in October gave me one more year of age every year, and I became the same age as my classmates who were born earlier in the year. Later, as a teacher I received a new class in front of me every autumn. After retirement, I have directed my energy into many kinds of things in the beginning of September, but one permanent passion has been gardening. Gardening will continue this autumn as well, but the work in the family council is my new challenge!

Happy autumn to all former and new members of the Klami family association!

(Translated by Minna Kairisalo-Stenfors)

 

Edellinen ja seuraava blogi:

2 kommenttia artikkeliin ”Puheenjohtaja pakinoi

  1. Hei!Tuossa keskimmäisessä kuvassa olikin minulle oikein tutun näköisiä ihmisiä!!Oikealla oleva mie on pappani Sulo Laurila,vaaleatakkisen naisen vieressä äitini Marjatta Komulainen os.Laurila ja mummoni Saimi Laurila Os.Klami,kovin on tutun oloinen myös vasemmalla oleva mies,mutta nyt ei tule mieleen kuka :)Hauska nähdä tälläisiä kuvia ja on kyllä niin harvinainen kuva kaikkinensa kun äiti siinä vanhempiensa kanssa on 🙂 olisikohan mitenkään mahdollista saada itselleni tälläistä valokuvaa kopiona? Syksyisin terveisin Virpi Suorsa,täältä oulun liepeiltä 🙂

  2. Hei Virpi, minäpä katson kun menen Klamilaan ensi keskiviikkona, onko meillä tuo kuva. Mies vasemmalla on Marjatan sulhanen ennen Villeä. En nyt just muista nimeä. Syysterveisin, Marja-Liisa

Jätä kommentti